| Pelivihjeet
Pelivihjeet -osiossa on pelivihjeitä ja urheiluun liittyviä uutisia.
Pelivihjeet tuottaa SeutuMajakka.
|
|  | Uusimmat vihjeet:
|
Palloilulajit |
Vakioveikkaus
SUNNUNTAI 1.8.2010 Vuoden kolmas Vakion bonuskierros pelataan nyt sunnuntaina. Potti sisältää n. 126 000 euron bonuskertymän, joka lisätään kaikkiin toteutuviin voittoluokkiin. Viikon levon jälkeen TPS tulee varmasti uudella ilmeellä sunnuntain JJK-otteluun. Europelejä ei enää tällä kaudella ole, joten joukkue voi keskittyä ainoastaan Veikkausliigan tarjoamiin haasteisiin. Turkulaiset ovat sarjassa vasta yhdeksäntenä, joten töitä on tehtävä, mikäli joukkue haluaa menestyä. JJK on sarjassa kahdeksantena pisteen sunnuntain isäntäjoukkuetta edellä. Jyväskyläläisten maalinteko on tökkinyt kahdessa viime pelissä. Joukkue jäi nollille sekä VPS:aa että Tampere Unitedia vastaan. TPS:n ja JJK:n kauden aiempi kohtaaminen päättyi turkulaisten vierasvoittoon maalein 0-2. TPS:n kotivoitto on yksi kierroksen runkomerkeistä. Ykköstä hallitseva RoPS kohtaa sunnuntaina kotonaan OPS-jp:n. Rovaniemeläiset ovat menettäneet tämän kauden kotiotteluissaan vain yhden pisteen, joten joukkue lähtee ennakkosuosikkina myös tulevaan kamppailuun. OPS-jp:n tappiottomien otteluiden putki venähti viime lauantain KooTeePee-voiton myötä jo kuuden ottelun mittaiseksi. Joukkueiden kauden aiempi kohtaaminen päättyi Oulussa 1-1-tasapeliin. Kotonaan RoPS on ollut niin vahva että kotivoitto on toinen kierroksen runkomerkeistä. Vihjerivi on 24 sarakkeen järjestelmä. (AV) Vakio 1, kierros 30 1. TPS - JJK 1 2. FC Lahti - Inter x 2 3. MIFK - Honka 2 4. MYPA - Tampere U 1 x 5. RoPS - OPS-jp 1 6. Espoo - Viikingit 2 7. TPV - Klubi 04 1 x 8. LPS - City Stars 1 9. KäPa - Kiffen 2 10.Pallohonka - SoVo 1 x 2 11.EIF - GrIFK 1 12.GBK - VIFK 1 13.FCV - SJK 1
2010-07-31 08:48:00.0
|
|
Palloilulajit |
Vakioveikkaus
Sunnuntai 25.7.2010 Viime otteluissaan murskaavan vakuuttavasti esiintynyt PK-35 lähtee hakemaan jatkoa keskikesän loistavalle ottelusaldolleen, kun vastaan asettuu nuori Klubi 04. Myös RoPS:n odotetaan palaavan voittokantaan vierasottelussaan TPV:tä vastaan. Veikkaajien kannattaa huomioida tällä viikolla, että ottelu AC Oulu - MyPa arvotaan ottelun siirryttyä myöhemmäksi. Heikosti sujuneen alkukauden jälkeen ja keskikesän koitettua PK-35 Vantaa on päässyt hurjaan vireeseen. Takana on jo neljän ottelun voittoputki huimalla maalierolla 13-1, joka ei jätä mitään jossittelun varaan. Hurja tahti näkyy myös sarjataulukossa, jossa vantaalaiset ovat nousseet jo neljänneksi tasapisteisiin Viikinkien ja FC Espoon kanssa. Sunnuntaina vantaalaisia vastaan asettuva nousijajoukkue Klubi 04:n kausi on ollut hankala. Niinpä vierasottelusta Vantaalla voisi povata kylmää kyytiä, jos isäntien huippuvire jatkuu. Ensimmäiseksi runkomerkiksi on tarjolla PK-35 Vantaan kotivoitto. RoPS koki kauden ensimmäisen tappionsa viime sunnuntaina Viikinkejä vastaan. Ykköstä kuudella pisteellä johtavan joukkueen otteet ovat kuitenkin olleet kauden aikana niin vakuuttavia, ettei sunnuntaina vastaan tulevan TPV:n kaataminen tule tuottamaan suurempia ongelmia. Tamperelaiset ovat onnistuneet keräämään tällä kaudella vasta kymmenen pistettä ja joukkue otti ensimmäisen voittonsa vasta heinäkuun alussa. Toiseksi runkomerkiksi valitaan siis itseoikeutetusti RoPS:n vierasvoitto. Vihjerivi on 24 sarakkeen järjestelmä. (AV) Vakio 1, kierros 29 1. Honka - TPS 1 2. FC Inter - Jaro 1 x 3. AC Oulu - MyPa 1 x (arvotaan) 4. FC Hlinna - JIPPO x 2 5. PK-35 - Klubi 04 1 6. MP - FC Espoo 2 7. TPV - RoPS 2 8. KäPa - Futura 1 9. Warkaus JK - Kiffen 1 10.GrIFK - P-Iirot 1 11.EIF - SoVo 1 12.MuSa - BK-46 1 13.GBK - FC YPA 1 x 2
2010-07-23 13:31:00.0
|
|
Palloilulajit |
Vakioveikkaus
SUNNUNTAI 18.7 TPS kohtaa sunnuntaina vakiokierroksella kriisijoukkue Hakan. Valkeakoskelaisilla on ollut sekä pelillisiä että taloudellisia ongelmia, jotka ovat näkyneet tuloksissa. Joukkueet ovat kohdanneet jo kerran aiemmin tällä kaudella. Huhtikuussa Tehtaan kentällä pelatussa ottelussa päädyttiin maalittomaan tasapeliin. Turkulaisilla on nyt alla kolme voittoa, joista viimeisin makea voitto Eurooppa-liigan 2. karsintakierroksella belgialaisesta Cercle Bruggesta ja vieläpä heidän kotikentällään. Hakalla on ollut ongelmia sekä kentällä että sen ulkopuolella. Edellisessä ottelussa tuli jo kolmas peräkkäinen tappio, kun joukkue hävisi JJK:lle numeroin 1-2. TPS:n kotivoitto on yksi kierroksen runkomerkeistä. Mikkelin Palloilijoiden tappioputki on venähtänyt jo kahdeksan ottelun mittaiseksi ja joukkue on Ykkösen viimeisenä neljällä pisteellään. Viimeksi joukkue hävisi vieraissa toiselle tyvipään joukkueelle TPV:lle rumasti 0-4. Oululainen OPS-jp on löytänyt hyvän vireen, vaikka joukkue onkin pelannut useamman tasapelin edellisissä kamppailuissaan. Vastustajat ovat olleet sarjan kärkipäästä, joten kriisijoukkue MP pitäisi kaatua vastaavalla esityksellä. Kokkolassa kohtaavat sunnuntaina kotijoukkue KPV ja vierailija FC PoPa Porista. KPV on kärsinyt useista loukkaantumisista. PoPa hakee sunnuntaina jo neljättä peräkkäistä voittoaan. Edellisessä ottelussa kaatui FC KooTeePee vieraissa komeasti 0-3. Porilaisten voiton lisäksi tasapelivarmistus saattaa olla kohteessa paikallaan. Vihjerivi on 24 sarakkeen järjestelmä. (AV) Vakio 1, kierros 28 1. MIFK - FC Inter x 2 2. TPS - Haka 1 3. MyPa - Honka 2 4. MP -OPS-j 2 5. KPV - FC PoPa x 2 6. Viikingit - RoPS x 2 7. FC Hlinna - PK-35 2 8. City Stars - LPS 1 9. HIFK - AC Vantaa 1 10.FC Jazz - P-Iirot 1 x 2 11.GrIFK - EIF 1 12.FCB - Kiisto 2 13.VIFK - GBK 1
2010-07-16 13:39:00.0
|
|  |